tiistai 5. marraskuuta 2013

Viimeinen viikko

Niin se vaan lähti viimenen viikko käyntiin. Kauheen nopeesti on menny aika, eikä yhtään haluais uskoo, että tää on kohta ohi. Koko ajan jotenki haikee mieli kun tietää, että tää ei enää kestä kauan. 

Perjantaina me järjestettiin kolmen ruokalajin menu vanhuksille. Tarkotuksena oli koota menu, jossa näkyisi meidän kaikkien maista jotakin. Alkuruokana oli meidän suunnittelemamme kylmäsavulohitartar, vihersalaatti ja yrttiöljy. Halusimme tuoda annoksessa esille, että suomessa syödään paljon kalaa. Pääruokana oli virolaisten suunnitelemana täytettyjä sianliharullia, Duchesse perunoita, appelsiinikastiketta, porkkanoita ja parsakaalia. Brittipojat suunnitteli jälkiruoaksi suklaa-juustokakkua, hunajalla maustettua kermavaahtoa, marja melbaa ja tuille-keksiä. 
Meitä oli keittiössä kuusi kokkia ja loput olivat tarjoilijoita. Pääkokkina toimi Lauri!
Oli tosi kiva päästä tekemään tuommosta projektia ja oli enemmän mielenkiintoa olla keittiössä kun oli enemmän vastuuta ja ruoka meni oikeille asiakkaille. Pääsimme harjoittelemaan kuinka toimia oikeassa tarjoilutilanteessa. Meidän piti aikatauluttaa kaikki esim. millon on järkevä alkaa annostelemaan mitäkin ruokalajia lautasille ja lisäksi kaikilla piti olla selvää kuka tekee mitäkin. Onnistuttiin todella hyvin ja saimme asiakkailta paljon kehuja ja kunnon ablodit! :) Huomenna, keskiviikkona tarjoilemme saman menuun koulun johtokunnalle ja joillekkin opettajille. Ensimmäisellä kerralla mietimme, missä voisimme parantaa ja mitä kannattaisi tehdä toisin. Huomenna pitäisi siis sujua todella hyvin ja kyllä se varmasti sujuukin tällä porukalla. Jos ei olla vielä muistettu kehua ni meidän ohjaava opettaja on oikeesti tosi hyvä tyyppi. Timppa koko ajan yrittää heittää jonkulaista suomiläppää, ( suomalaiset sitä.. ja suomalaiset tätä.. ) ja anto se TAAS kivat lempinimetkin, millilitra ja desilitra. Timppahan on meille sitten luonnollisesti Litra. :D









The best team!


Viikonloppu meni Case reporttia ja powerpoint esitystä väsäillessä. Meidän piti siis kummankin tehdä tästä ajasta vähintään viiden sivun mittainen raportti, jossa kerroimme ajasta täälä. Siihen kyllä käytettiin, jos ei verta niin ainakin hikeä ja kyyneleitä. Molempien raportista tuli kuitenkin, 12 sivun mittaisia. Lisäksi meidän täytyi tehdä yhteinen power point esitys, jonka esittelemme koulun johtokunnalle aterian yhteydessä. Paljoo muuta ei sitten viimeisenä viikonloppuna kerennytkään tehdä, käytiin kyllä mäkkärissä jätskillä sen kunniaks, että saatiin nuo kouluhommat tehtyä. 

Maanantaina palautimme koulutehtävät ja chillailtiin loput tunnit. Päivällä sitten pelailtiin korttia ja illalla biljardia. Tänään misattiin huomista varten taas kaikki valmiiksi. 

Pelle ja Timppa.

Jordan&Iita


Tämmöstä tänne tälläkertaa. Enää ei oo paljon jälellä, mutta yritetään nauttia viimesistä päivistä täysillä! :)

- ml & dl




torstai 31. lokakuuta 2013

Taas alkaa olla yks viikko lopuillaan täällä ja ei oo enää paljon jälellä. Tää viikko alotettiin leipomalla leipiä, sämpylöitä ja pullia. Oli ihan kivaa vaihtelua tuohon kokkaamiseen kun päästiin leipomaan. 






Luittenkin varmaan uutisista, että täällä oli kunnon myrsky. Ei uskaltanut ulos mennä kun näytti siltä, että puut kaatuu päälle. Kööpenhaminassa oli kuollukkin joku ja Timin (opettajan) katto oli lähtenyt irti. Onneks täälä Roskildessä ei kuitenkaa sattunu mitään pahempaa.

Tiistaina sitten järkättiin aamupalaa koulun opettajille. Tarjolla oli meidän maanantaina tekemiämme leipiä ja pullia kaiken näköisten lisukkeiden kanssa. Oli kiva järkätä asiakastilaisuus vaihteeksi. 






Keskiviikkona meillä oli teoriatunteja yrteistä ja mausteista. Meille pidettiin pienimuotoinen tunnistuskilpailu ja oltiin aika vahvoilla iitan kanssa :D Koulun jälkeen käytiin shoppailemassa ja illalla pelailtiin taas bilistä. Hierontaklubikin käynnistyi eilen. 




Tässä vielä vähän viime viikonlopun kuvailuja:





Tänään misailtiin huomista tilaisuutta varten. Valmistamme 3 ruokalajin menun asiakkaille täällä koulun ravintolassa. Meidän luokallamme on 8 tarjoilijaa joten meitä on keittiöllä huomenna vain 5 kokkia. Minun ja Iitan tehtävänä oli suunnitella alkuruoka ja valmistammekin sen huomenna. Teemme kylmäsavulohitartaria saaristolaisleivän ja vihersalaatin kera. 


Iitan kavereita suomesta .


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Smörrebrödejä


Taas on viikko hurahtanut hurjan nopeasti. Paljon kivaa puuhaa on ollut ja koulussa ollaan opiskeltu monenlaisia uusia juttuja. Alkuviikosta perehdyimme tanskalaisten voileipien historiaan ja valmistimme niitä keittiöllä. Teimme maksapatee-, kanamuna-katkarapu-, friteerattu kala-, paahtopaisti- ja  graavilohi-voileipiä. 


 Keskiviikkona ja torstaina valmistimme jälkruokia. Keskiviikkona teimme Lemon mousse, Custardring cake ja Strawberry compote. Meillä oli oikein hyvä päivä! Jälkiruuat onnistuivat loistavasti ja saimme paljon kehuja opettajilta ja luokkatovereiltamme.


Iita ja Sunshine
Kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa

Hirveen vaikeeta toi hellan sytyttäminen



Torstaina teimme Caramen Custardia ja mansikka sorbettia italialaisella marengilla. Caramen Custard oli pahaa, mutta sorbetti oli oikein hyvää.




Perjantaina kävimme picnicillä Pallen ja luokkamme kanssa. Valmistimme ensin itsellemme voileivät ja riisivanukasta, sitten lähdimme kaupungille pieneen puistoon syömään eväitä. Ruokailun jälkeen kävimme Roskilden kirkossa. Oli oikein näyttävä paikka. Hiukan karmivaa, kun siellä sisällä on kuninkaiden hauta-arkkuja sun muuta. 






Paratiisi! tai puolet siitä


Lauantaina olimme Kööpenhaminassa suomipoikien kanssa. Shoppailtiin ja pojat kuvaili kaikenlaista. Käytiin vapaassakaupungissa. Siellä ei saanut kuvata, joten meillä ei ole paljoa matskua sieltä, mutta oli kyllä hienon näköistä. Ajeltiin metrolla ympäri köpistä ja eksyttiinkin hiukan, mutta onneksi mukava tanskalaismies neuvoi meidät takaisin sivistyksen pariin. Kävimme vielä kerran tivolissa hiukan kuvailemassa, edelleen huikean näköinen paikka. 



Roi ja Jaakko






Tänään kävimme syömässä Cafe Vivaldissa. Oli oikein maittavaa ruokaa, mutta iltaa varjosi ihana rankkasade ja tieto meitä odottavasta italialaisten kokoamasta tiskivuoresta. He lähtivät tänään ja olivat päättäneet, että me voimme tiskata heidän koko viikonlopun astiat. 


Pastaa kana-currykastikkeessa

Pastaa katkarapukastikkeessa
Tästä taas innokkaina uuteen viikkoon. Kiitos vielä pojille hienoista kuvista ja terveisiä sinne koti Suomeen.